Viikon mestariblogin on tällä kertaa kirjoittanut dengliderin-nej. Kirjoituksessa arvuutellaan tulevan kauden voimasuhteita ja joukkueiden sijoituksia sarjassa. Erinomainen kirjoitus joka kannattaa lukea!
Kausi 08-09 käynnistyy syyskuun lopussa, joten vielä on lähes kaksi kuukautta aikaa. Tässä kuitenkin jo kauden ennakkopakettini - eli joukkueiden tärkeimmät pelaajat ja tulevan kauden sijoitukset - joita joku voi tietenkin kutsua ennustuksiksi…
Viime kausi oli odotetun kaltainen ja päättyi Espoolaisille liian aikaisin. Runkosarjan yhdeksäs sija ei varmasti tyydyttänyt ja Nykyn seuraajat Jussi Jäntti ja Akseli Ahtiainen ovat helpottavassa tilanteessa. Ilmeisesti joukkueen sisäisen pistepörssin voittaja Oscar Hänninen ja maalipörssin kunkku 21-vuotias Oliver Wardi jatkavat seurassa. Nimekkäästä ja tasaisesta ryhmästa nousee kuitenkin kaksi yli muiden: Markus Bollström ja Lasse Riitesuo. Myöskään uutta vahvistusta Joni Niirasta ei sovi unohtaa. Tasainen ja hyvä joukkue, jonka henki määrää sijoituksen.